Olen pitänyt blogia kaksi keraa aiemminkin. Koskaan se ei kuitenkaan ole tuntunut aivan oikealta. Olen kirjoittanut syömisen vaikeudesta, ja olen kirjoittanut muodista ja muista elämän ulkonaisista puolista. Tällä kertaa olen kuitenkin liikkeellä hiukan toisenlaisin ajatuksin.
Uskon, että se mistä haluan tällä kertaa kirjoittaa, on minulle paljon tärkeämpää ja ehkä myös hyödyllisempää kuin mikään, mitä olen blogissa aiemmin julkaissut. Olen opiskelija, nuori nainen, jolla on elämä edessä, mutta paljon myös takana päin. Minulla on ollut vaikeaa, olen sairastanut - ja sairastan. Slti minulla on elämä. Useinmiten olen onnellinen. Haluan kirjoittaa siitä, millaista on elää tässä maailmassa mielenterveysongelmien kanssa. En negatiivisessä valossa, vaan hyväksyvänä ja toiveikkaana. Minulla on paljon ajatuksia, ja kirjoittaminen on hyvä tapa selvittää niitä. Jos minun pohdinnoistani on jollekin iloa ja vertaistukea, se on vain hyvä asia.
Minulla on useita eri diagnooseja ja syön edelleen masennuslääkkeitä. Käyn terapiassa. Teoriassa minun ei pitäisi olla niin onnellinen kuin olen. Teoriassa minun ei ehkä pitäisi pystyä käymään yliopistolla tai töissä. Silti minä pystyn. Matka on ollut pitkä ja se jatkuu koko ajan. En odota sitä, että parannun. En odota sitä, että elämäni alkaisi. Elän nyt, tätä elämää, joka minulle on annettu ja ajoittain todella nautin siitä.
Muutama vuosi sitten en osannut edes kuvitella, että haluaisin jotakin muuta kuin kuolla - että minullakin olisi tulevaisuus. Mutta minulla on, niin kuin meillä kaikilla. Se on ehkä juuri yksi niistä asioista, joita haluan ihmisille kertoa. Meillä kaikilla on tulevaisuus, eikä meidän tarvitse olla täysin terveitä voidaksemme olla aivan onnellisia ja elääksemme niin kuin haluamme.
Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Häiriö, josta kärsiviä välillä vieläkin pidetään toivottomina tapauksina. Totta on, että elämä voi välilllä olla hirveää, hankalaa ja mahdotonta. Mutta se voi olla muutakin. Iloista, räiskyvää, tunteellistä, hullua, välillä todella väsynyttä. Minulla on lisäksi diagnooseina masennus ja epätyypillinen syömishäiriö. Nykyään voin elää niiden kanssa. Ne ovat jollakin tavalla osa minua, ainakin persoonallisuushäiriö on. Se ei ole pelkästään mustavalkoisesti negatiivinen ja paha asia.
Toivon, että tämäkin blogi löytää lukijansa. Ehkä olisi aika katsoa mielenterveysongelmia hieman toisesta näkökulmasta kuin niitä yleensä katsotaan. Yritän kirjoittaa paljon positiivista asioista. Positiivisten asioiden sanominen ääneen auttaa löytämään niitä enemmän ja saa ne tuntumaan todellisemmmilta. Totta kai kirjoitan rehellisesti muustakin. Elämä on ylä- ja alamäkiä, vastoinkäymisiä ja niistä selviämistä. Tuntuu, että on niin paljon sanottavaa kaikesta. Kaikista asioista ei ole aina niin helppo puhua, ja ihmiset, jotka eivät ole kokeneet samaa eivät aina jaksa kuunnella. Ehkä tavoitan jonkun, joka on kokenut jotakin samanlaista kuin minä. Uskon, että asioista puhuminen ja kokemusten kertominen luo toivoa. Minä haluan luoda toivoa, sillä minulla on itselläni elämässäni nykyisin niin paljon toivoa. Kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti